Ale-Sepa kokous- ja lomatila
Ale-Sepa on historiallinen sepän maatila 18. vuosisadalta.
Ale-Sepa on metsien ja peltojen keskellä sijaitseva kokoustila ja majoitus joka on tarkoitettu ryhmille. Se sijaitsee Toosikannun villieläinpuiston alueella, 4,5 km:n päässä lomakeskuksen keskiosasta. Tästä kunnianarvoisan historian omaavassa maalaistalosta löytyy kaikki tarvittava erilaisia tapahtumia varten. Ympäri vuoden, myös pikkujouluihin.
Tarjoamme tietysti myös catering-palvelua ja eri vuodenaikoina on tarjolla erilaisia menuja. Kiitetyt ruoat valmistetaan pääosin päärakennuksen keittiössä, ja hienon makuelämyksen tarjoavat myös hirvenlihatuotteemme ja kinkut, joita voi ostaa myös mukaan vietäväksi. Riistaruuat ovat toki tavaramerkkimme ja grillausta vartenkin voit tilata esivalmistettua hirvenlihaa. Aamiaiset ja muut tarjoilut sujuvat toki paikan päällä.
Juhlasali
Ale-Sepan maalaistalo mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 1795 ja nyt entinen maalaistalo on kunnostettu ja mukautettu 50 hengen tapahtumia varten. Tila on L-muotoinen, ja siinä on jääkaappi, lavuaari, äänentoistojärjestelmä ja 85-tuumainen televisio esityksiä tai viihdettä varten. Seinillä on muutama trofee ja salin takanurkassa koronapöytä. Salissa ei ole varsinaista ilmastointia, mutta ilmalämpöpumppu tarjoaa jonkin verran jäähdytystä.
Sauna palju ja terassi
Juhlasalista pääsee saunaan ja terassille, jossa on palju. Terassin jatkona on mahtava, maakiviseinillä katos, johon mahtuu pöytien ääreen myös 50 henkeä. Katoksen alla on kaasulämmitysjärjestelmä, jonka ansiosta tilaisuudesta voi nauttia myös silloin, kun sää ei oikein suosi ulkona olemista.
Majoitus
Maalaistalon vieressä, jossa on juhlatila, on vuonna 2015 valmistunut hotellirakennus, jonka huoneissa on kaikki mukavuudet. Kaikki 20 huonetta ovat kahden hengen huoneita, joissa on suihku ja wc. Kaksi huoneista on mukautettu liikuntarajoitteisille vieraille, ja sekä hotellirakennuksen että maalaistalon sisäänkäyntien yhteydessä on luiskat. Vähimmäisvaraus on 9 huonetta.
Kokoustila
Ale-Sepan kokoustila sijaitsee maalaistalon toisessa kerroksessa, ja sinne mahtuu 30 henkilöä teatterityylisellä istumajärjestyksellä. Kokoustilasa on WiFi, dataprojektori ja valkotaulu. Sisäänkäynti on rakennuksen päädyssä sijaitsevan erillisen portaikon kautta, ja kesäkuusta 2024 on kokoustila myös ilmastoitu.
Ale-Sepan kokoustila ja majoitus sopivat mainiosti TYKY-päivien, palaverien, koulutuksien ja häiden paikaksi.
Toosikannulla ja Järvamaalla on paljon jännittävää tarjottavaa!
Ale-Sepa sijaitsee keskellä Toosikannun villieläinpuistoa ja siksi saksanhirviä voi nähdä liikkuvan aidan takana erityisesti aamuisin ja iltaisin. Villieläinpuistossamme asuu useita satoja saksanhirviä. Niiden lisäksi alueella esiintyy myös suurin osa paikallisesat pienriistasta, joista pesukarhut, ketut ja jänikset ovat yleisempiä. Lisäksi meillä asustelee tyylikäs kurjenpari: Koosi ja Tannu. Läheisessä metsässä pesii merikotka ja muita lintuja.
Järjestämme ympäri vuoden villieläintarkkailuja eli safareita UTV:llä, retrobussilla, kuorma-autolla ja sitä on mahdollista nauttia myös omalla autolla. Ampumaurheilukeskuksessa voit testata tarkkuuttasi. Talvisin, lumiolosuhteiden salliessa järjestämme moottorikelkkaretkiä ja mönkijäretkiä ympäri vuoden. Käsityön harrastajille tarjoamme mahdollisuuden varata hirvensarvipaja ja tehdä hirvensarvista aito ja ainutlaatuinen matkamuisto itsellesi tai lahjaksi. Lisäpalvelut eivät sisälly majoitushintaan.
Keski-Viron metsien keskellä sijaitsevassa Järvan maakunnassa on myös hyvä tilaisuus tutustua ympäröiviin nähtävyyksiin. Türiin on rakennettu seikkailupuisto, Wilen alpakatila, Imaveresta löytyy maitotalousmuseo, Kirnasta kuuluisa Kirnan kartano, Kärusta löytyy yksi Viron parhaiten säilyneistä puukirkoista ja Kärun museo eli rattaiden ja vaunujen museo. Paidesta löytyy Wittenstein-aikakeskus ja paljon muuta löytyy Järvamaan matkailuneuvonnan VisitJärva-sivustolla.
Ajo-ohjeita
Älä luota sokeasti navigaattoriin, etenkään Pärnun tienoilta tultaessa. Ale-Sepa sijaitsee aidan ympäröimän Toosikannun villieläinpuiston alueella ja tänne pääsee vain Toosikannun pääportin kautta. Käytä siis Google Mapsia navigoidaksesi ensin Toosikannu Puhkekeskus ja käytä Tallinn-Rapla-Türi-Viljandi -valtatietä, josta tie Toosikannuun kääntyy 78 km:n kohdalla. Jos näytät olevan väärässä paikassa, navigoi ensin Kärun suuntaan ja kun tulet Tallinna-Viljandi valtatielle, valitse uudelleen Toosikannu Puhkekeskus. Kun olet ajanut nappia painamalla avautuvasta portista sisään, seuraa opasteita tai syötä Google Mapsiin Ale-Sepa
Mikäli löysit täältä jotain mielenkiintoista, kysy rohkeasti tarjousta joko sähköpostitse tai nappia painaamalla.